Vastuullista liiketoimintaa

15
September 2023
Mattias Lindfors
HCP Bricks

Vastuullisen liiketoiminnan yksi osa-alue on vastuullinen sijoittaminen. Lähetimme elokuussa vastauksemme YK:n vastuullisen sijoittamisen kysymyksiin ensimmäistä kertaa kiinteistörahastomme HCP Bricks osalta (osiot Indicator ID RE 1 – indicator ID RE 21).

Vastuullisuus ei saa olla pelkkä ”check the box” tavoite, kun haluamme että siitä voi olla iloa ja hyötyä ihmisten elämään. Alla on esimerkkejä mitä tämä konkreettinen työ HCP Bricksin osalta tarkoittaa sen ensimmäisessä kohteessa L3-makasiini (Kuva Jätkäsaaren laiturin 1 (L3) varaston kohdalla 1920 -luvulla, valokuvaaja Broström, Karl Oskar).

TÄRKEINTÄ L3 HANKKEESSA

Hankkeen merkittävimpiä piirteitä tutkimme aina kohde kerrallaan (ID RE 3.1). Todensimme tärkeimmiksi piirteiksi L3 hankkeen osalta vaikutukset lähiympäristöön ja –luonnonympäristöön. Hankkeen vahvuus on myös siinä tekemämme sidosryhmätyö.

Lähiympäristön osalta, näemme rahastomme ensimmäisen kohteen L3-makasiinin tekevän Jätkäsaarta elävämmäksi ja kiinnostavammaksi.

Luonnonympäristöä säästyy kun kunnostamme vanhaa, sen sijaan että revimme maan tasalle ja rakennamme vain uutta (ID RE 10).

Sidosryhminä tunnistamme erityisesti Helsingin kaupungin, tulevat L3 vuokralaiset ja mukaan lähtevät suomalaiset osuudenhaltijat HCP Bricks rahastossa (ID RE 13).

Helsingin kaupunki vastaa koko Jätkäsaaren kehittämisen koordinoinnista mukaanlukien asunnot, toimistot, tiet, satama ja satamatunneli. Jätkäsaari on Suomalaisen huippuosaamisen kehäänkärkialue, saaren majoittaessa jo yhtiöt Supercell ja WithSecure (ID RE 13).

Vuokralaiset tekevät rakennuksesta sen elävän yhteisön joka se on. Meillä vuokralaisia on käynyt tutustumassa jo vuoden ajan ja olemme löytäneet useita paikan omakseen kokevia ja tiedämme miten heille saadaan juuri heitä parhaiten palveleva tila.

Tämä sidosryhmätyö on omiaan varmistamaan että kunnostamme tarpeeseen emmekä rakenna varastoon. Olemme omalta osaltamme rakentamassa rikkaampaa ja kansanvälisesti kilpailukykyisempää tietotyöläisten Helsinkiä (ID RE 13).

Osuudenhaltijoita, rahoittamassa tätä toimintaa on nykyisellään 62 ja määrä kasvaa merkintäpäivien myötä. Olemmekin järjestäneet satoja kiinteistörahastomme esittelyjä suomalaisille yksityishenkilöille, yrityksille ja säätiöille  kutsuen heitä mukaan osuudenhaltijoiksi sijoittamaan HCP Bricks rahastoon (ID RE 13, ID RE 19).

Uusien osuudenhaltijoiden houkuttelemiseksi mukaan avainasemassa on hankkeen riskien pienentäminen ja tuottopotentiaalin kasvattaminen. Vain sen myötä saamme lisää osuudenhaltijoita ja lisää pääomaa uusiin vastaaviin hankkeisiin.

TYÖTÄ KÄYTÄNNÖN TASOLLA

Ydinasia on resurssointi. Kun haluamme aidosti ymmärtää mitä lähiympäristö tarvitsee ja mistä tuleva vuokralainen hyötyy, niin mikään ei korvaa asiaan käytettyä aikaa. Tätä työtä me teemme merkittävästi alan keskiarvoa enemmän (RE 13.1 ID RE 4).

YK:N VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET

HCP on sitoutunut YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin ja pyrkii mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon kestävyysriskit ja kestävyystekijät kaikkien hallinnoimiensa erikoissijoitusrahastojensa osalta käyttämällä sijoituskohteiden kestävyysriskien ja kestävyystekijöiden arvioinnissa ulkopuolisten tahojen ylläpitämiä kestävyysarviointeja. HCP Bricks on siksi luokiteltu tiedonantoasetuksen 6 artiklan mukaisiksi rahoitusvälineeksi (lisää kestävyysriskeistä ja pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin esityksen sivulla 34).

Avoimesti viestimällä haluamme olla esimerkkinä niissä osa-alueissa joissa olemme päässeet pitkälle ja samalla rohkeasti altistaa tämän hetken osaamisemme rakentavalle kritiikille, jotta me itse voimme kehittyä vastuullisena sijoittajana. Sijoittajayhteisön toimiminen näin, edistää vastuullisen sijoittamisen kehittymistä.

Lisää aiheesta

Tilaa uutiskirje

* indicates required
Valitse, mitkä uutiskirjeet haluat tilata

Millä tavoin voimme olla yhteydessä?

Voit perua liittymisesi milloin vain klikkaamalla linkkiä yhden sähköposteistamme alalaidassa. Lisätietoa yksityisyyskäytännöistämme löydät verkkosivuiltamme.

We use Mailchimp as our marketing platform. By clicking below to subscribe, you acknowledge that your information will be transferred to Mailchimp for processing.Learn more about Mailchimp's privacy practices.